Ceili hankki Oura-sormukset koko henkilöstölleen

Meillä Ceilillä asiantuntijoidemme työhyvinvointi on keskiössä. Koko yhtiömme osaaminen ja asiantuntijuus keskittyy ihmisiin, huikeisiin työntekijöihimme. Olemme panostaneet työhyvinvointiin mm. joustavalla työajalla, etätyöllä, avoimella tiedottamisella, työkuormien seurannalla, itseohjautuvuudella ja matalalla organisaatiorakenteella. Työhyvinvointi onkin ollut varsin hyvällä tasolla kuukausittain tekemissämme eNPS eli henkilöstön suositteluindeksin pulssimittauksissa. Suositteluindeksi on ollut todella hyvä, viimeisimmässä mittauksessa +63 pistettä. Suositteluindeksin skaala on -100 p. – + 100 p. ja se lasketaan tavallisen NPS:n tavoin. Ihmiset voivat Ceilillä siis hyvin.

Työ Ceilillä on monipuolista ja vaihtelevaa, mutta samalla paineistettua ja vaativaa. Mielenkiintoiset projektit ja tiivis työtahti tukevat työhyvinvointia ja asiantuntijoiden ammatillista kunnianhimoa. Rekrytointien kautta pyrimme lisäksi varmistamaan, että asiantuntijoiden työkuorma ei kasva kohtuuttomaksi yhtiön kasvun myötä. Työhyvinvointiin ja jaksamiseen vaikuttaa kuitenkin työn lisäksi myös vapaa-aika, ruokailutottumukset, uni, lepo sekä liikunta. Ihmisen kokema kuormitus ja palautuminen on siis monen tekijän summa sekä hyvin yksilöllistä.

Ceilillä teimme pitkän pohdinnan siitä miten voimme auttaa työntekijöitämme oman jaksamisen parantamiseen ja seurantaan. Kävimme läpi monia eri vaihtoehtoja, mutta moni keskittyi vain hetkelliseen seurantaan ja arviointiin. Päädyimme tilaamaan kaikille työntekijöillemme Oura-sormukset, joiden avulla henkilökuntamme voi seurata omaa palautumistaan sekä unen laatua jatkuvasti. Ouran avulla jokainen voi itse katsoa mikä on unen laatu, valmiustilanne sekä aktiivisuus. Jokainen voi siis itsenäisesti edistää jaksamistaan mitattuun dataan pohjautuen.

Ceili ei saa käyttöönsä näitä mittaustietoja vaan ne ovat jokaisen työntekijän henkilökohtaista ja salassapidettävää tietoa. Ouran antamien tietojen sekä jaksamiseen liittyvien tietoiskujen avulla jokainen työntekijä voi itsenäisesti parantaa omaa jaksamistaan ja unen laatuaan. Myös jatkossa jokainen uusi Ceililäinen saa työn aloittaessaan itselleen Oura-sormuksen.

Työntekijämme on arvokkain voimavaramme ja haluamme panostaa työssä jaksamiseen sekä palautumiseen monin eri keinoin nyt ja jatkossa.

Kirjoittaja:

Sami Kettunen
toimitusjohtaja
P. 050 386 5555
sami.kettunen@ceili.fi

Tutustu osaajiimme ja uratarinoihimme

Yrityskonsultoinnista innolla IT-alalle

Ceilin markkinointipäällikkö ja Salesforce konsultti Julia Ryhänen tuli Ceilille alanvaihdon kautta. Yrityskonsultoinnin parissa työskentely, CRM-alustojen tuntemus ja markkinoinnin monipuolinen osaaminen loivat vahvan pohjan uusille haasteille

Lue lisää »