Ceili jäseneksi Keski-Suomen Kauppakamariin!
8.6.2023
Ceili on yksi Keski-Suomen Kauppakamarin uusimpia jäseniä. Keski-Suomen Kauppakamarin jäsenyys on Ceilille tärkeä osoitus Jyväskylässä sijaitsevista juurista ja hieno mahdollisuus ylläpitää jatkossakin Keski-Suomen tärkeitä verkostoja.
Nuoria osaajia sekä pitkän linjan ammattilaisia
”Keski-Suomen Kauppakamarin jäsenyys on meille tärkeä osoitus Jyväskylässä sijaitsevista juuristamme, ja jäsenyyden kautta toivomme ylläpitävämme ja laajentavamme sekä yritys-, kumppani- että osaajaverkostojamme edelleen. Samalla alueella toimivien tahojen on hyvä pitää yhtä, sillä tavoitteet alueemme kehittämiseksi ovat yhteisiä. Jyväskylä sijaintina on meille tärkeä myös alueen korkeakoulutuksen takia, sillä palkkaamme paljon nuoria asiantuntijoita.” – Toimitusjohtaja, Ceili Oy, Sami Kettunen
”Ceili toteuttaa Salesforce-teknologialla asiakkailleen maailmanluokan digitaalisia ratkaisuja myynnin, asiakaspalvelun ja markkinoinnin tarpeisiin. Työmme on siis vaativaa konsultoinnin ja IT-projektien toteuttamista, jossa tärkein voimavaramme on osaavat asiantuntijamme. Kilpailussa osaavista asiantuntijoista ympäröivän yhteisön ja asumisympäristön merkitys on suuri. Liittymällä Keski-Suomen Kauppakamariin voimme olla mukana vaikuttamassa toimintaympäristömme myönteiseen kehittymiseen.”
Ceilillä uskotaan vahvasti nuorien osaajien taitoihin, jonka takia moni ceililäinen onkin tullut työtehtäväänsä suoraan yliopiston valmistumisen jälkeen tai kesken opiskelujen. Osa-aikainen työskentely opiskelujen ohella varmistaa työelämään kiinni pääsyn ja teoreettisen osaamisen vahvistamisen käytännön kokemuksella. Monet yritykset pelkäävät palkata nuoria, mutta Ceilin toimitusjohtaja Sami Kettunen uskoo vahvasti nuorien taitoihin ja kykyyn kasvaa Salesforce-asiantuntijoina:
”Kokemukset nuorien osaajien palkkaamisesta ovat olleet hämmentävän positiivisia. Heistä kasvaa lyhyessä ajassa hienoja asiantuntijoita niin konsultoinnin kuin ohjelmoinninkin parissa. Nuorilla voi olla isokin kynnys päästä työmarkkinaan kiinni opiskelujen aikana tai valmistumisen jälkeen, koska yritykset ovat varovaisia heidän palkkaamisessaan. Ceilin kokemuksen myötä olennaisessa roolissa on selkeä onboarding prosessi. Eli mitä ja miten nuorille opetetaan ennen asiakasprojekteja ja miten asiakasprojekteissa puolestaan pääsee kasvamaan sekä miten he saavat tarpeeksi tukea pidemmän linjan ammattilaisilta työyhteisössä.”
Kovan kasvun ja henkilöstön hyvinvoinnin on kuljettava käsi kädessä
”Kovat kasvutavoitteet ja niiden saavuttaminen vaativat määrätietoista ja kärsivällistä työtä. Kasvu saadaan aikaisesti tiiviillä yhteistyöllä oman henkilöstön kanssa sekä osaamisen jatkuvalla kehittämisellä. Ceilin liikevaihto kasvaa noin 30 % vuositahdilla ja vuoden 2022 liikevaihto oli 2,2 Meur. Henkilöstöä on kertynyt mukavat 35.” – Toimitusjohtaja, Ceili Oy, Sami Kettunen
Ceilillä toteutetaan hyvinvoinnin ja viihtyvyyden seurantaa muun muassa kuukausittaisilla pulssikyselyillä ja laajemmilla kvartaaleittain tehtävillä henkilöstön tyytyväisyyskyselyillä. Lisäksi työkuormaa seurataan aktiivisesti, jotta se ei paisu liian suureksi eikä toisaalta jää pitkäksi aikaa liian matalalle tasolle, joka ei motivoi asiantuntijoita tarpeeksi. Koko henkilöstölle tarjotut Oura-sormukset ovat myös oiva apuväline arjen tasapainottamisessa.
Näiden lisäksi eri asiantuntijarooleja viilataan kunkin oman mielenkiinnon kohteiden mukaan ja urasuunnittelua tehdään yhdessä oman tiimin esihenkilön kanssa. Työaikaa allokoidaan myös tarpeeksi oman Salesforce-asiantuntijuuden kehittämiseen ja sen myötä Salesforce-sertifikaattien suorittamiseen. Työaika- ja paikka ovat joustavia, ja ceililäisiä työskenteleekin ympäri Suomea niin Jyväskylän, Tampereen ja Vantaan toimistoilta kuin myös etätoimistoilta käsin. Vantaan toimipiste avattiin vuoden 2023 vaihteessa, jotta pääkaupunkiseudulla asuvat ja siellä käyvät ceililäiset saavat halutessaan työskennellä myös toimistolla.
Kurkkaa lisää sisältöjä

Ceilin Support saa virallisen tiimin ja oman tiiminvetäjän
Ceilin Support-tiimi: nopeaa apua ja laajaa osaamista Salesforce-arkeen Ceilin Support on tukenut asiakkaita koko yrityksen historian ajan, mutta nyt toiminta järjestäytyy virallisemmin omaksi tiimikseen. Tiimillä

Webinaari: Myynnin johtaminen nykyaikaisella CRM-ratkaisulla
Miten Salesforce helpottaa myynnin tavoitteellista johtamista? Myynnin johtaminen vaatii ajankohtaista dataa, näkyvyyttä koko myyntiputkeen ja kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Moderni CRM-ratkaisu ei ole vain

Uusi markkinoinnin osaaja Ceilin tiimiin
Ceilin tiimi vahvistui uudella markkinoinnin osaajalla, kun Anastasia Karhu aloitti Ceilillä Salesforce Marketing Consultant -roolissa. Hän työskentelee sekä Ceilin oman markkinoinnin että asiakasprojektien parissa. Markkinointiosaamista
Haluatko tietää lisää Salesforcen mahdollisuuksista?
Ota yhteyttä, niin räätälöidään teille sopiva tarjous tarpeidenne pohjalta.