Milla Räsänen
Chief Operating Officer
milla.rasanen@ceili.fi
050 574 2800

Chief Operating Officer
Moi! Olen Milla, ja toimin Ceilillä operatiivisena johtajana. Minulla on liiketoimintajohdon sekä yrityskehittämisen tausta, ja olen alun perin valmistunut Jyväskylän yliopistosta FM:ksi viestinnän pääaineesta. Vapaa-ajalla urheilen paljon erityisesti kestävyysurheilun merkeissä, sekä vietän aikaa perheen ja ystävien kanssa. Triathlon ja penkkiurheilu ovat erityisen lähellä sydäntäni. Tiivistettynä muutamaan sanaan kuvailisin itseäni positiiviseksi, huumorintajuiseksi ja tavoitteelliseksi. Vaikka energiaa riittää, pysyy työt aina järjestyksessä ja asiat tapahtuvat sovitusti.
Työnkuva
Työssäni johdan Ceilin operatiivista liiketoimintaa eli vedän operatiivista johtoryhmää, huolehdin henkilöstön hyvinvoinnista ja yrityskulttuurin vahvistamisesta, johtamisen kehittämisestä sekä toimin tiiminvetäjille esihenkilönä. Työnkuvaani kuuluu myös asiakasprojektien onnistumisen varmistaminen yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Ceilillä parasta on se, että pääsee seuraamaan yrityksen kasvua ja kehitystä läheltä. Yrityksen kasvu mahdollistaa myös oman työnkuvan ja osaamisen kehittämisen. Lisäksi työilmapiiri on loistava, jolloin ihmisillä on aito halu tehdä tiimityötä. Ceilin suuri vahvuus on näiden lisäksi hyvin avoin ja selkeä sisäinen viestintäkulttuuri.
Fakta mitä moni ei tiedä
Olen ollut 5-vuotiaasta asti intohimoinen Manchester United fani, ja päätynyt joukkueen kannattajaksi vain koska isäni kannattaa Liverpoolia.Tutustu Ceilin uutisiin, tapahtumiin ja uusimpiin sisältöihin

Ceilin Summer ’25 Release -tiedote
Saatesanat Tässä on perinteinen Ceilin koostama yhteenveto Salesforcen Summer ’25 Releasen tulevista uusista ominaisuuksista ja muutoksista. Salesforce julkaisee kolme kertaa vuodessa päivityspaketin, joka pitää sisällään

Kaikki kutsuttu AI-bileisiin, mutta kuka hoitaa tarjoilut?
Jos tietyt asiat eivät ole kunnossa, AI-agenttiprojekti on kuin pöytä ilman jalkoja – kaatuu lähes heti. Mitä siis kannattaa huomioida ennen tekoälyagenttien rakentamista? “Kevyt kesäilta

Salesforce Foundations
Salesforce julkaisi Foundations paketin, joka mahdollistaa uusia ominaisuuksia tiettyjen Salesforce-edition käyttäjien saataville. Mutta mitä se käytännössä mahdollistaa, mitä käyttöönotto vaatii ja kannattaako sitä kokeilla? Salesforce