Antti Liimatainen
Salesforce Consultant

Salesforce Consultant
Moi! Olen Antti, reilu kolmekymppinen Jyväskylän kasvatti ja työskentelen Ceilillä Salesforce Konsulttina. Vapaa-ajalla tykkään viettää aikaa luonnossa puolison ja kahden koiramme kanssa. Viihdyn myös erittäin hyvin kotona tekemättä yhtään mitään.
Ruudun ääreltä ja töiden parista irtaudun kalastelemalla, hoitamalla puutarhaa ja marjastamalla sekä sienestämällä. Myös festareilla ja keikoilla käynti on lähellä sydäntä. Viime aikoina erityisesti progressiivinen rokki on kiinnostanut, mutta pohjalla vaikuttaa vahvasti raskaampi metalli.
Näistä paras tapa irtautumiseen on kuitenkin kalastaminen ja erityisesti pilkkiminen, jossa kohtaa luonto ja hiljaisuus; todellista suomalaista meditaatiota ja hetkessä elämistä ilman sähköisiä häiriötekijöitä.
Työnkuva
Olen työskennellyt tietotekniikan insinööriksi valmistumisen jälkeen 8 vuotta monikansallisessa konsernissa. Kaipasin työelämässä uusia haasteita sekä pienen talon notkeutta ja avoimuutta, jonka seurauksena aloitin työt Ceilillä keväällä 2022. Parasta Ceilillä on yrityksen koko ja organisaatiorakenne, jossa päättävä esimies on lähellä ja äänensä saa kuuluviin vaivattomasti.
Työkuvanimike on joustava ja työn sisältö vaihtelee ja erityisesti pidän siitä, että Ceilillä tarjotaan vapaus kehittää itseään ja osaamistaan haluamaansa suuntaan. Yritys on aidosti ihmisläheinen työntekijöilleen sekä asiakkaille, eikä käytä termiä vain markkinointitarkoituksessa.
Fakta mitä moni ei tiedä
Moni ei heti arvaa, että töiden ulkopuolella kasvatan tomaatteja ja kitken rikkaruohoja kasvimaalla erittäin mielelläni.
Tutustu Ceilin uutisiin, tapahtumiin ja uusimpiin sisältöihin

Salesforcen 360 asteen näkymä vahvistaa asiakaskokemusta
Usein Salesforcen yhteydessä puhutaan 360-näkymästä, mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja mitä hyötyjä se tuo käyttäjälle? Kun Salesforcessa on saatavissa laadukasta dataa kaikista asiakkaan toiminnoista,

Ceilin osaajajoukko vahvistui neljällä uudella asiantuntijalla
Ceilin tiimi vahvistui neljällä uudella asiantuntijalla! Ceilin vuosi 2025 on ollut täynnä toinen toistaan upeampia projekteja ja vahvaa kasvua. Kasvaneen asiakasprojektimäärän myötä Ceilillä kaivattiin lisää

Salesforce Adminin muistilista kesälomakaudelle
Kesälomakausi on alkanut, jonka myötä onkin tärkeää varmistaa, että Salesforce järjestelmässänne on kaikki kunnossa kesälomia varten. Näin lomalla pystyy rentoutumaan huoletta. Lue siis Salesforce Adminin