Emmi Minkkinen

Emmi Minkkinen

Salesforce Consultant

Salesforce Consultant

Olen Emmi ja asun Jyväskylässä. Kuvailisin itseäni ystävälliseksi, rennoksi ja rauhalliseksi. Vapaa-ajalla teen paljon metsäretkiä ja harrastan liikuntaa. Luonnossa liikkumisessa on ehdottomasti parasta ruuan tekeminen Trangialla tai eväiden syöminen. Liikunnan iloa minulle tuo tällä hetkellä Crossfit ja juoksu, mutta haaveilen myös tenniksen pelaamisen aloittamisesta. Penkkiurheilu on imaissut myös viime vuosina mukaansa ja melkeinpä laji kuin laji uppoaa, mutta tennis ja snooker ovat ehdottomasti omat suosikit.

Työnkuva

Ceilillä toimin Salesforce konsulttina. Työssä minulle on tärkeää asiakaslähtöisyys sekä käytettävyyden ja saavutettavuuden huomioiminen. Teknologian tulee taipua käyttäjän tarpeisiin eikä toisinpäin. Ceili tarjoaa työnantajana arvot, joiden takana on helppo itsekin seistä. Yritys on läpinäkyvä läpi organisaation ja henkilöstö on selvästi sitoutunut onnistumaan yhdessä. Tähän työyhteisöön on ollut helppo heittäytyä mukaan – kollegat ovat todella auttavaisia ja huippu tyyppejä!

Fakta mitä moni ei tiedä

Olen varmaan kuluttanut puolet maapallon Heinz-tuotannosta.

Tutustu Ceilin uutisiin, tapahtumiin ja uusimpiin sisältöihin

Salesforce Foundations

Salesforce julkaisi Foundations paketin, joka mahdollistaa uusia ominaisuuksia tiettyjen Salesforce-edition käyttäjien saataville. Mutta mitä se käytännössä mahdollistaa, mitä käyttöönotto vaatii ja kannattaako sitä kokeilla? Salesforce

Lue lisää »