Veli-Matti Räsänen
Project Manager &
Salesforce Consultant
veli-matti.rasanen@ceili.fi
045 673 6694

Project Manager
Oon Vellu, viimeistelyä vaille KTM Jyväskylän Yliopistolta. Olen ollut IT-alalla useamman vuoden ja Ceilillä hommissa syyskuusta 2020 lähtien. Toimin meillä monipuolisissa tehtävissä Salesforce -konsulttina ja projektipäällikkönä. Työstä irtaudun tavoitteellisen kilpaurheilun parissa, hiihtolenkin ja hyvän treenin jälkeen ei useinkaan työasiat paina enää mieltä. Penkkiurheilu on myöskin lähellä sydäntä ja se irrottaa hyvin työasioista. Kuvailisin itseäni tavoitteelliseksi, rauhalliseksi ja positiivisen kautta meneväksi tyypiksi.
Työnkuva
Asiakasprojekteissa vastaan projektien edistymisestä ja asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Iso osa työpäiviä on tiivis yhteistyö sekä asiakkaan että meidän omien asiantuntijoiden kanssa. Projektien monipuolisuus ja eri toimialoilta tulevat asiakkaat pitävät työn tosi mielenkiintoisena. Meillä annetaan rohkeasti uusia tehtäviä, joissa pääsee haastamaan omaa osaamista ja kasvamaan asiantuntijana. On myös hienoa, kuinka paljon oppii osaavilta kollegoilta. Ceilin parhaita puolia ovat ehdottomasti kannustava työyhteisö, avoin vuorovaikutuskulttuuri ja läpinäkyvyys yrityksen tilanteesta. Työn joustavuus on myöskin itselle tärkeää, ja töitä pystyykin tekemään mistä vain, kunhan yhteydet ovat kunnossa.
Fakta mitä moni ei tiedä
Ei mene päiväkään ilman kaurapuuroa.
Tutustu Ceilin uutisiin, tapahtumiin ja uusimpiin sisältöihin

Ceilin Summer ’25 Release -tiedote
Saatesanat Tässä on perinteinen Ceilin koostama yhteenveto Salesforcen Summer ’25 Releasen tulevista uusista ominaisuuksista ja muutoksista. Salesforce julkaisee kolme kertaa vuodessa päivityspaketin, joka pitää sisällään

Kaikki kutsuttu AI-bileisiin, mutta kuka hoitaa tarjoilut?
Jos tietyt asiat eivät ole kunnossa, AI-agenttiprojekti on kuin pöytä ilman jalkoja – kaatuu lähes heti. Mitä siis kannattaa huomioida ennen tekoälyagenttien rakentamista? “Kevyt kesäilta

Salesforce Foundations
Salesforce julkaisi Foundations paketin, joka mahdollistaa uusia ominaisuuksia tiettyjen Salesforce-edition käyttäjien saataville. Mutta mitä se käytännössä mahdollistaa, mitä käyttöönotto vaatii ja kannattaako sitä kokeilla? Salesforce