
Tämän päivän CRM on kokonaisvaltainen ja integroitunut asiakkuuden hallinnan työkalu
6.3.2019
”Nykypäivän CRM tukee aikaisempaa paremmin myyjien työtä, sillä kaikki asiakastieto voidaan saada myyjien käyttöön”, toteaa Ceilin uusi toimitusjohtaja Sami Kettunen itewikin haastattelussa.
Aiemmin mm. Samcomin, Bonsky Digitalin ja Bitcompin TJ:nä työskennellyt Sami Kettunen, Kauppatieteiden maisteri, on nimitetty Ceilin toimitusjohtajaksi.
Kettunen kertoo olevansa innoissaan päästessään rakentamaan uutta kasvutarinaa Ceilillä, jolla on jo monipuolinen ja vahva asiakaskunta. Ensimmäisenä työpöydällä on rekrytoinnit, joiden kautta Ceilin asiantuntijakaartia päästään vahvistamaan.
Kettunen korostaa alustatalouden voimaa, sillä Ceili on Salesforce-teknologiaan keskittynyt asiantuntijayritys ja Salesforce puolestaan markkinoiden johtavia asiakkuudenhoidon järjestelmiä. Tämän osoittaa myös Salesforcen kiihtynyt kysyntä.
Nykyaikainen CRM – miten Salesforce eroaa vanhemmista asiakkuudenhoidon järjestelmistä?
”Perusperiaate on hyvin samankaltainen kuin aikaisemmin. Isossa kuvassa kokonaisuus on muuttunut totaalisesti. Nykypäivän CRM tukee enemmän myyjien työtä, sillä kaikki asiakastieto voidaan saada myyjien käyttöön: markkinoinnin toimenpiteet, asiakkaan kiinnostuksen kohteet verkkosivuilla, asiakaspalvelun kanssa käydyt keskustelut ja niin edelleen”, kertoo Kettunen.
Nykypäivän CRM ei siis ole pelkästään tiedon säilytyspaikka, vaan monipuolinen ja integroitunut työkalu niin markkinointiin, myyntiin, asiakkuudenhoitoon, verkkokaupparatkaisuihin, jälleenmyyjäportaaleihin kuin moniin muihinkin tukipalveluihin.

Nykyaikainen CRM – Lue koko Itewikin haastattelu painikkeen takaa!
Lue lisää ajankohtaisia sisältöjä

Salesforce Adminin muistilista kesälomakaudelle
Kesälomakausi on alkanut, jonka myötä onkin tärkeää varmistaa, että Salesforce järjestelmässänne on kaikki kunnossa kesälomia varten. Näin lomalla pystyy rentoutumaan huoletta. Lue siis Salesforce Adminin

Salesforce Marketing Cloud
Salesforce julkisti uuden markkinointialustan, Marketing Cloudin vuonna 2024, joka tuo tekoälyn ja monipuolisen datan markkinoinnin käyttöön sekä toimii saman coren päällä kuin muut Salesforcen toiminnot.

Ceilin Summer ’25 Release -tiedote
Saatesanat Tässä on perinteinen Ceilin koostama yhteenveto Salesforcen Summer ’25 Releasen tulevista uusista ominaisuuksista ja muutoksista. Salesforce julkaisee kolme kertaa vuodessa päivityspaketin, joka pitää sisällään

Haluatko tietää lisää Salesforcen mahdollisuuksista?
Ota yhteyttä, niin räätälöidään teille sopiva tarjous tarpeidenne pohjalta.