Tatu Lappeteläinen
Salesforce Developer

Salesforce Developer
Olen Oulussa syntynyt, Muuramessa kasvanut ja Jyväskylään vakiintunut IT-nörtti. Luonteeltani olen rauhallinen ja kärsivällinen. Olen kiinnostunut kaikesta uudesta teknologiasta ja yritän aina löytää tavan soveltaa niitä töissäni. Töiden jälkeen vietän usein aikaa muun muassa pihatöiden parissa, elokuvia ja sarjoja katsellen tai tietokonepelejä pelaillen.
Työnkuva
Ceilillä tittelini on Salesforce Developer ja työnkuvaani kuuluu räätälöityjen Salesforce-ratkaisujen toteutus asiakkaan tarpeiden mukaan. Aikaisemmissa projekteissani olen asemoitunut vahvasti käyttöliittymäkehityksen puolelle, mutta nyt tavoitteenani on ottaa haltuun myös taustajärjestelmien kehitys.
Ceilillä työskentelee minulle monia jo ennustaan tuttuja henkilöitä ja heidän suosituksestaan päädyinkin hakemaan tänne töihin. Ceilissä minua kiinnostaa keskittyminen Salesforce -teknologiaan, joka tarjoaa kehittäjälle hyvät työkalut projektien toteuttamiseen. Parasta Ceilissä on kuitenkin mukava ja tiivis työyhteisö.
Fakta mitä moni ei tiedä
Ystäväni tuntevat minut kiintymyksestäni kausiherkkuihin. Esimerkiksi syksyisin vastaan tulee kaura-omenapaistoskausi ja sitten päästäänkin laskiaispullakauteen.
Tutustu Ceilin uutisiin, tapahtumiin ja uusimpiin sisältöihin

Salesforce Foundations
Salesforce julkaisi Foundations paketin, joka mahdollistaa uusia ominaisuuksia tiettyjen Salesforce-edition käyttäjien saataville. Mutta mitä se käytännössä mahdollistaa, mitä käyttöönotto vaatii ja kannattaako sitä kokeilla? Salesforce

Salesforce Account Engagementin yleisimmät käyttötapaukset
Salesforcen markkinointityökalu Salesforce Marketing Cloud Account Engagement tarjoaa monipuoliset ratkaisut markkinoinnin tarpeisiin ja tuo eri toiminnot samalle alustalle sekä markkinointitiimin sisällä että markkinoinnin, myynnin ja

Ceili Academy – Oppipolku ja selkeä suunnitelma uudelle ceililäiselle
Ceili Academy on Ceilin oma perehdytysohjelma, joka tarjoaa uusille asiantuntijoille vahvaa tukea ja valmiuksia menestyä uudessa työssä. Academy on oppipolku, joka on suunniteltu niin työelämäänsä